Turmion Sukkalanka - The Sockyarn of Doom

Kaikki alkaa ihan viattomasti: rauhoittava violetti vaihtuu kauniiseen ruosteenruskeaan. Seuraavana murrettua vihreää valkoisilla täplillä - ihan ok. Toistaiseksi. Mutta sitten -
kirkuva punainen hyppää puikoille! Ihan varoittamatta. Haukon henkeä seuraavan violetin raidan ajan. Tummaa ruskeaa. Vihreää, jälleen - nyt tiedän jo mitä seuraa. Olen varautunut kohtaamaan pelottavan punaisen raidan! Nyt pysyn lujana ja - MITÄ? PINKKIÄ?! Kirkasta. Liian kirkasta. Silmiä kirvelee. Ja sitten entistä räiskyvämpi punainen. Huimaa. Voin pahoin. Tämä on liikaa.*

It starts innocently enough. Calming violet turns into a lovely rusty brown. Then some green with white flecks - nothing too bad. Yet. But suddenly - a flash of bright red jumps on your needles! Without any warning. I try to catch my breath while knitting the next violet stripe. Some dark brown. Green, again - ah ha, now I know where I stand. I`m prepared to face the scary red stripe! I`m bracing myself, and - WHAT THE HECK?! It`s PINK. Bright pink. Too bright. My retinas are burning. I feel dizzy. Next comes red, even brighter than before. I want to take a spoon and dig my eyes out with it. This hurts too bad.*

Tiesin aina, että on hyvä suhtautua varautuneesti itseraidoittuvaan sukkalankaan. Syytän tästä stressiä, kiirettä ja jouluostoshysteriaa. Oli päivä ennen Joensuuhun lähtöä ja minulla oli paljon asioita hoidettavana. Käväisin Vihreässä vyyhdissä ostaakseni lankaa siskon huiviin, ja siinä se oli: viattoman näköisenä lankakorissa häijyjen kavereidensa kanssa. Hetken aikaa, vastoin kaikkea parempaa tietoani, se näytti minusta hauskalta. Jopa herttaiselta. Kohtaloni oli sinetöity: osakseni oli tullut Turmion Sukkalangan kirous.

En enää voi pelastua, mutta minun jälkeeni tuleville varoituksena: välttäkää paholaista, jota itseraidoittuvaksi sukkalangaksi kutsutaan! (Erityisesti saksalaisia.)





I knew there was a good reason for my suspicious attitude toward self striping sock yarn. This time I blame pre-Christmas stress, hurry, and shopping frenzy: it was a day before leaving Helsinki for holidays, and I had loads to do. I popped into a lys to buy yarn for sis` scarf and there it was. Lying innocently in a basket full of it`s evil cousins. And in a moment of folly, against all my better judgement, I thought it looked funny. Cute, even. My destiny was sealed: I was to fall under the curse of The Sockyarn of Doom. It`s too late for me now, but let it be said for the more innocent: Beware the evil that is (especially German) self striping sock yarn!


*Tiedän, ettei lanka neulottuna näytä ihan niin hirveältä, mutta uskokaa tai älkää, eilisiltana lampun valossa värit näyttivät järisyttäviltä. Neuloin ensin yhdenlaista ribbiä, mutta purin sen neulottuani jonkun matkaa. En ole ihan varma, pitäisikö kokeilla toisenlaista ribbiä vai ei.

*I know the yarn doesn`t look that horrible when knit, but believe me, the colours looked horribly different in the lamp light last evening. I tried a rib pattern first, but frogged it after couple of inches. Still undecided whether to do a rib or not.






Olen tehnyt uuden vuoden lupauksen: saan neuloa niin paljon sukkia kuin haluan, jos samalla opin jotain uutta (viimeksi olenkin saanut parin valmiiksi vuosi sitten - kolme paria peräjälkeen, itse asiassa). Ensimmäinen oppitunti: kärjestä aloitettava sukka.

In another note, I`ve made a new year`s resolution to let myself knit as many socks as I like (well, it`s been a year I finished a pair of socks. Three pairs of them in a row, in fact.) as long as I keep learning new things. Lesson one: the toe up method.